Viimeaikaisia menoja

Olen tehnyt yhtä sun toista viimeaikoina. En ole vain ehtinyt niistä tänne kirjoittamaan. Tässä kuitenkin viimeisten kahden kuukauden aikaisia menoja!

Olen ehtinyt käymään lounaalla ystävien kanssa useaan otteeseen erilaisista syistä. Kerran oli ystävän syntymäpäivä ja toisella kerralla me molemmat vain satuimme näkemään toisemme kaupungissa, haha. Kerran kävin myös Ashleyn kanssa Zizzi -nimisessä italialaisessa ravintolassa lounaalla.



Jos joskus liikut Englannissa ja et tiedä, minne mennä lounastamaan tai syömään päivällistä, Wagamama on aina hyvä vaihtoehto! Ruoka siellä on mieleltään thai -tyylistä, mutta ihan tavallisia pasta ja riisiannoksia sieltä löytyy myös! Itse olen syönyt siellä näin nopeasti laskettuani ainakin 5-6 erilaista annosta ja kaikki ne ovat olleet todella maukkaita!



Kahvittelu on aina hyvä vaihtoehto, jos haluaa vaihtaa kuulumisia ystävien kanssa. Itse en ole niin aktiivinen tässä, mutta silloin tällöin löydän itseni kahvikupin kanssa pienestä idyllisestä kahvilasta mukavasta seurasta. Pannukakkuja söin itävaltalaisen ihanan ystäväni syntymäpäiväkahvitteluissa muutama kuukausi sitten.



Tässä vielä muutama kuva ruoasta, jota pubeissa usein tarjoillaan.
(Curry -annos vasemmalla ja Fish & Chips -annos oikealla)



Olen käynyt myös elokuvissa muutamaan otteeseen viimeisen kuukauden aikana. The Greatest Showman -elokuvan kävin katsomassa kahdesti: ensimmäisen kerran Ashleyn kanssa ja toisella kerralla Ashleyn sekä sen musikaaleista pitävän ystävän kanssa, haha. Itse pidin tuosta elokuvasta kovasti! Sen nähdessään tuli todella inspiroitunut olo, haha. Tuossa pääsiäisen aikaan elokuviin tuli uusi Petteri Kaniini -elokuva, jossa Petterin ääninäyttelijänä toimi The Late Late Show:n juontaja James Corden. Päätimme siis Ashleyn kanssa mennä katsomaan tuo lähinnä lapsille (tai niin me ainakin luulimme) suunnattu elokuva yhtenä sateisena päivänä muutama viikko sitten. Elokuva oli todella hauska, vaikka itse satu on lähinnä lapsille. Elokuvassa oli kuitenkin paljon myös aikuisten huumoria, josta me lähinnä pidimme!



Noin viikko sitten hyppäsin Ashleyn ystävän moottoripyörän kyytiin ja me ajoimme noin puolen tunnin päässä sijaitsevalle rannalle. Oli todellakin kokemus istua kunnon moottoripyörän kyydissä. Sain päälleni kunnon moottoripyörätakin ja päähäni suuren kypärän! Seuraavana päivänä lihakset olivat kyllä aivan jumissa, sillä olin jännittänyt niitä tuon ajoneuvon kyydissä istuessani, haha.



Ashley korjasi (ystävän avustamana) vanhan autonsa sen 18-vuotiaalle siskolle. Päätimme pestä tämän vihdoin ajovalmiin auton, Ashleyn oman sekä sen ystävän autot, sillä sää sen mukavasti salli. Tämä tapahtui siis tuon moottoripyöräreissua edeltävänä päivänä. Sain myös hieman pintatuntumaa autolla ajamiseen samaisena päivänä. Pääsin siis tosiaan ensimmäistä kertaa ajelemaan ympäriinsä yksityisellä parkkipaikalla (mulla ei siis ole ajokorttia vielä!). Se oli jokseenkin pelottavaa ja menin pieneen paniikkiin aluksi, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin!



Tässä ei ole enää paljon aikaa jäljellä ennen kun mä muutan Ashleyn kanssa kahdestaan asumaan. Olen auttanut tuon kyseisen talon rakennuksessa aina kuin mahdollista. Jos totta puhutaan, se on ollut todella mielenkiintoista ja kivaa! Ostin donitseja meille yksi päivä, sillä olimme työskennelleet melko rankasti. Olivat hyviä!!



Ashleyn talon lähellä eräällä pellolla on sellaisia betonisia pienten talojen näköisiä rakennelmia. Ash vei mut niitä katsomaan, sillä se selitti juttuja nistä ja halusin nähdä nuo möhkäleet omin silmin. Oli todella kylmä ja tuulinen sää, joten me molemmat käperryimme meidän talvitakkeihin ja kävelimme noiden hökötysten luokse...



Niitä kuulemma käytettiin sodassa esteinä vihollista vastaan. Niiden välistä pääsi hyvin pienellä ajoneuvolla, mutta panssarivaunulla ei. Googlen mukaan näitä möhkäleitä kutsuttiin nimellä 'anti tank cubes'. Näitä betonisia, ja joskus myös metallisia rakennelmia, pystyy löytämään ympäri Englantia, mutta niitä on lähinnä rannikkoalueilla. Jono näitä betonimöhkäleitä saattaa johtaa monien kilometrin päähän ja silloin tällöin jonossa saattaa olla myös bunkkereita!

Lisää löydät Instagramista (ainoorvokkii) !!

Kommentit

Suositut tekstit