Seikkailuja kerrakseen
Olen ollut todella kiireinen viimeiset kaksi viikkoa. Työpäivinä olen ollut töissä (luonnollisesti) ja vapaapäivinä viilettänyt milloin missäkin. En ole ehtinyt kunnolla pysähtymään ja miettimään kaikkea viimeaikoina tapahtunutta. Sain myös pienen flunssan noin viikko sitten. Kaikesta huolimatta tänne kuuluu todella hyvää!
Kolme ystävääni Suomesta käväisivät Englannissa yli kaksi viikkoa sitten interrail-reissullaan. Tavattiin porukalla Lontoossa. Vietettiin aurinkoinen päivä maamerkkejä bongailen ja turistirysissä tunkien. Pidettiin pieni eväsretki London Eye:n alapuolella ja käveltiin Hyde Parkin läpi kahdesti. Illalla ystäväni jatkoivat matkaansa Ranskaan ja mä hyppäsin junaan, joka toi mut takaisin kotiin. Seuraavana päivänä olikin taas töitä.
Matkustin Lontooseen uudestaan saman viikon sunnuntaina. Mun unkarilainen ystävä tuli mua vastaan London Victoria-asemalle. Myöhemmin tavattiin eräs espanjalainen au pair British Museumin ulkopuolella. Jonotettiin sisään noin puoli tuntia ja vietettiin siellä lähes kaksi tuntia muumioita ja kreikkalaisia patsaita katsellen, haha. Oli todella mukavaa, vaikka olenkin tässä museossa ollut jo kahdesti entuudestaan.
Vietin vapaapäiviä tämän viikon tiistaina sekä keskiviikkona. Päätettiin ystävän kanssa mennä läheiseen linnaan, joka loppujen lopuksi oli enemmänkin rauniot linnasta, haha. Paikka oli kuitenkin todella nätti ja ilma oli mukava! Linnan pariin torniin pääsi tähyilemään maisemia. Ennen sitä piti kuitenkin kiivetä lähes 50 porrasta ylöspäin. Portaikot olivat todella jyrkkiä. Päästiin kuitenkin ylös sakkaa ja sieltä näkyi melko kauas.
Linnan nimi oli Bodiam Castle. Paikka oli todellakin käymisen arvoinen. Hankittiin samalla Englannin National Trustin jäsenyys vuodeksi. Sen kanssa päästään kaikkiin tämän järjestön omistuksessa oleviin linnoihin, puutarhoihin tms. ilmaiseksi sisään. Tätä jäsenyyttä me tullaan kyllä käyttämään tulevaisuudessa (ainakin toivottavasti) paljon! Sisäänpääsymaksut kaikkiin linnoihin täällä ovat nimittäin melko korkeat...
Lisää löydät Instagramista (ainoorvokkii) !!
Kommentit
Lähetä kommentti